Niin, matkattuakin tuli. Kööpenhaminassa vaihtaessa pistettiin ennen lähtöä koko kone kertaalleen tyhjäksi pitkin kenttää, kun matkatavaroiden seassa oli saudiarabialaisen hepun laukku itse hepun ollessa jossain ihan muualla kuin lennolla. Tämä aiheutti jostain syystä melkoisen älämölön voileipäkansan edustajissa ja lopulta tunnin myöhästymisen.

Sitten joskus päästiin Frankfurtiinkin. Kaupunki on ensivaikutelmansa perusteella varsin tympeä paikka, jota vaikutelmaa myös toveri A voimakkaasti komppasi vietettyään ko. kylässä kolme päivää.

Seuraavan vaiheen piti olla ihan läpihuutojuttu: että kapsäkki hihnalta matkaan ja vauhdilla kohden lentokentän Fernzugbahnhofia (pitkän matkan junien asema) ja lipunostoa. No, laukun saamisessa meni sen kolme varttia. Tässä vaiheessa oli 20 minuuttia junan lähtöön. Eikun siis aivan mahdotonta ravia kohden asemaa, joka on noin kilometrin päässä. Lippuautomaatti sylki käteeni lipareen, joka ei juuri junalippua muistuttanut. Kokoa oli noin passin verran ja tietoa antavaa tekstiä tasan kaksi riviä. "Frankfurt(M)-Flugh. - Schmalkalden-FH / via HBH-Eisenach". Ei aikatauluja, ei tietoja raiteista saati junan nimistä tai numeroista. Arsch!

Päätin sitten ottaa ensimmäisen junan, jossa mainitaan Eisenach. Onneksi en löytänyt niitä kuin yhden. Havaintojeni perusteella Deutsche Bahnin junat ovat siis ensisijaisesti monimutkaisia ja kalliita, toissijaisesti ihan hienoja.

Sitten tulikin saavuttua Schmalkaldeniin ja löydettyä jonkinlainen huonekin. Maisema on upea, sillä ikkunasta näkyi purettava DDR:n aikainen talo. Ganz verrückt!

Seuraavana päivänä sain muutettua omaan tupaan, josta lisää sitten myöhemmin, kun jos vaikka joskus sinnekin saan internet-yhteyden. Mal sehen, eli saas nähä.